Assemblysta Mindtrek Grand Prix 2006 voittaja
Published: 11/11 23:13
Assembly juhli pohjoismaiden suurimman digitaalisen median ja kulttuurin kilpailun MINDTREK Grand Prix voittoa torstaina 9. marraskuuta Tampereella järjestetyssä MINDTREK-gaalassa. Kilpailun päätuomari Risto Linturi valitsi Assemblyn voittajaksi viiden finalistin joukosta.
MINDTREK-kilpailu järjestettiin nyt kymmennen kerran. Kilpailun pääpalkinto 20.002 euroa on Pohjoismaiden suurin digimedia-alan palkinto ja sen rahoittaa Tampereen kaupunki.
Assembly tapahtuma on ollut muokkaamassa suomalaista digitaalista kulttuuria ja osaamista, tarjoten nuorille alustan oman osaamisen kasvattamiseen ja taitojen näyttämiseen vuosien ajan - jo silloin, kun koko kulttuuri oli vasta syntymässä ja kehittymässä.
"MINDTREK Grand Prix etsi vuoden 2006 parasta luovaa tuotetta, tekoa, konseptia, ideaa tai palvelua, joka oivaltavasti hyödyntää digitaalisen ja verkottuneen maailman mahdollisuuksia. Assembly yhdistää digimedian harrastajia, osoittaa keinot ja tavoitteet etenemiselle. Menestyksekäs suomalainen peliteollisuus esimerkiksi on paljon velkaa tapahtumalle. Instituution synnyttäminen vaatii paljon taitoa ja sitkeyttä. Kohdallani kyse oli selvästi arvovalinnasta", Risto Linturi toteaa.
Assembly Organizing on vaikuttunut valinnastaan. Se kertoo, että vuosien ajan tekemämme työtä arvostetaan huomioiden se näin korkea-arvoisella palkinnolla. Assembly perustuu pitkän historiansa aikana satojen henkilöiden tekemään vapaaehtoiseen talkootyöhön, jolla on onnistuttu luomaan menestyksekäs konsepti ja tapahtuma nuorille. Haluammekin kiittää jokaista mukana ollutta ja olevaa tekijää, voitte olla ylpeitä saavutuksestanne - olette olleet tekemässä Suomeen oman alansa instituutiota sekä muokkaamassa digitaalista teollisuutta ja kulttuuria.
Lisää tietoa mindtrekistä saa www.mindtrek.org.
Pehu & Abyss
Assembly Organizing

Key information - Quick links