Personal tools
You are here: Home ASSEMBLY Tietoa vanhemmille
Document Actions
Language: fi

Tietoa vanhemmille

Published: 2006-07-27 17:57

Tietoa tapahtuman vieraiden vanhemmille, lyhyt johdanto tapahtumaan ja neuvoja.

Näiltä sivuilta löydät lyhyen johdannon ASSEMBLYihin ja muuta olennaista tietoa ASSEMBLYistä.

Mikäli sinulla on kysymyksiä, ole hyvä ja ota yhteyttä.

Mistä oikein on kyse?

ASSEMBLY lähti käyntiin saman henkisten tietokoneharrastajien kokoontumisena. Nämä 13-18 -vuotiaat nuoret miehet tekivät ja yhä tekevät tietokoneillaan upeita multimediaesityksiä, musiikka ja grafiikkaa toisinsanoen digitaalista taidetta. Ensimmäiset ASSEMBLYt järjestettiin Kauniaisissa sijaitsevassa koulussa vuonna 1992. Osallistujia tällöin oli yli 700 henkeä. Tämän jälkeen tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, mutta perusidea on säilynyt samana. ASSEMBLY on kohtaamispaikka saman harrastuksen jakaville nuorille, jotka tulevat kilpailemaan ja pitämään hauskaan vanhojen ja uusien ystäviensä kanssa.

Nykyään ASSEMBLY järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Helsingissä järjestettävään Demoparty-henkiseen kesätapahtumaan ASSEMBLY Summeriin osallistuu yli 4500 ihmistä, joista noin 3000 tuo mukanaan oman tietokoneensa tapahtumapaikalle. Vuodesta 2007 lähtien pelaajilla on ollut täysin oma tapahtumansa, ASSEMBLY Winter. Se järjestetään alkukeväästä Tampereella, ja vuosittain se kerää yli tuhat kävijää kasvavalla trendillä. Käytännössä paikalle saapumisen jälkeen laitetaan oma konepaikka kuntoon ja istutaan alas aletaan käyttämään tietokoneita. Osa kävijöistä tekee digitaalista taidetta, toiset surffaavat verkossa ja tapaavat tuttuja. Varsinkin talvitapahtumassa pelaillaan paljon tietokonepelejä. Kävijät tekevät siis sitä, mitä tekisivät muutenkin tietokoneillaan kotonaan, mutta hauskuus kasvaa moninkertaiseksi oikeassa ympäristössä, jossa tunnelman voi jakaa tuhansien muiden kanssa.

Sanastoa

Demo = tietokoneella tehty reaaliaikainen multimediaesitys, joka yhdistää ohjelmoinnin avulla grafiikan, musiikin ja animaatiot yhdeksi kokonaiseksi esitykseksi. Demoista on joskus käytetty myös ilmaisua "tietokoneella tehty musiikkivideo", tämä lienee kuvaavan monia teoksia parhaiten.

Party = kokoontuminen, "juhlat". Demoista kiinnostuneet harrastajat käyvät siis Demopartyilla (kuten Assemblyillä)

Demoscene = demojen tekijöiden "yhteisö", toisinsanoen jos teet demoja, musiikka, grafiikkaa tai animaatioita, tai muutoin vaan olet mukana tuotoksien tekemisessä, kuulut demosceneen.

Compot = kilpailut (engl competitions). Kautta aikain on puhuttu "kompoista", kun viitataan tapahtumassa järjestettyihin kilpailuihin. Esim musakompo, demokompo jne.

Ketkä tulevat ASSEMBLYille?

Kävijäkuntamme on melko laaja

  • vanhempia IT-alan ammattilaisia, joilla on demoscene tai ASSEMBLY tausta, 18v-30v
  • aktiiviset harrastajat, osallistuvat usein kilpailuihin, 13v-25v
  • tietokonepelaajat, 10v-25v
  • muut tietokoneharrastajat, 10v-50v

Nuorimmat vierailijamme ovat 10-vuotiaita ja vanhimmat yli 50-vuotiaita. Tapahtumaan ei ole ikärajoja, mutta suosittelemme, että alle 13-vuotiaat eivät tule tapahtumaan yksin vaan ystäviensä kanssa.

Onko tämä turvallista?

Kyllä. ASSEMBLY on kokoluokassaan todennäköisesti yksi turvallisimpia tapahtumia maassamme. ASSEMBLY on alkoholiton tapahtuma, ja varkaustapauksia tai muita hätätapauksia on hyvin vähän. Väkivaltaa tai vastaavanlaisia häiriöitä ei ole koskaan esiintynyt itse tapahtumapaikalla. Terveyteen liittyvät hätätilanteet hoitaa paikalla 24h/vrk oleva Suomen Punaisen Ristin ammattilaishenkilökunta ja turvallisuudesta vastaa koulutettu ja ammattimainen turvahenkilökuntamme.

ASSEMBLYiden nyt jo 12 vuoden historian aikana tapahtumissa on raportoitu alle 20 varkaustapausta, joista yli puolet on ratkaistu paikan päällä oman henkilökuntamme toimesta. Kannattaa muistaa, että 1-2 varkaustapausta per tapahtuma on hyvin pieni prosentti verrattuna tapahtuman kokoon ja siellä olevan omaisuuden määrään. Lähestulkoon kaikki varkaustapaukset ovat aina johtuneet omaisuuden valvomatta jättämisestä (esimerkiksi mennään nukkumaan useiksi tunneiksi tai kaupungille kävelemään ilman omaisuuden vartiointia).

Jokainen vierailija on viime kädessä itse vastuussa omasta omaisuudestaan. Arvokkaita laitteita tai muuta omaisuutta ei pidä jättää valvomatta lojumaan. Tavarat voi toimittaa tavaransäilytykseen tai pyytää jotakuta omasta ryhmästä valvomaan niitä.

Yleisesti summattuna turvallisuuteen liittyviä vinkkejä:

  • Muista nukkua tarpeeksi. Virkeänä saat enemmän irti tapahtumasta
  • Syö hyvin ja monipuolisesti, jaksat paremmin
  • Älä jätä omaisuuttasi koskaan vartioimatta
  • Ongelmatapauksissa ota aina yhteyttä ensiksi järjestäjiin
  • Tutustu huolella sääntöihimme ja tapahtuman kotisivuihin
  • Jos tulet ensimmäistä kertaa, lue ensikertalaisen opas (saattaa olla hyvää lukemista muillekin)
  • ÄLÄ tuo mukanasi kannettavaa tietokonetta, jos et ole varautunut valvomaan sitä hyvin

Pelaako huolto?

Pirkkahallilta on saatavilla ruokaa lähes ympäri vuorokauden. Valikoimista löytyy grilliruoan lisäksi myös muita vaihtoehtoja. Paikan päällä voi täten syödä kohtuullisen järkevästi ja terveellisesti. Päiväsaikaan voi poistua tapahtumasta ja käydä vaikkapa viereisen ostoskeskuksen kaupoissa ja ravintoloissa, jos haluaa vaihtelua tai ostaa omia ruokia & juomia. Lisäksi Tampereen keskustaan pääsee halutessaan sujuvasti linja-autolla Pirkkahallin pihasta.

Monet osallistujista tuovat jonkin verran omia tarvikkeita, mutta koko viikonlopuksi niitä ei ole välttämättä järkeä ostaa kerralla. Omalla konepaikalla ei ole järin paljoa säilytystilaa. Kuten aikaisemmin sanottua - tapahtumasta pääsee ulos ja pieni tuulettautuminen on jopa suositeltavaa :)

Kuinka saan yhteyden lapseeni tapahtuman aikana?

Tapahtuman aikana on hyvin hankalaa löytää pimeästä hallista 1500 hengen keskeltä joku tietty henkilö. Jos liput on ostettu etukäteen, on lippujen kanssa toimitetty tilausvahvistus, josta ilmenee varatut tietokonepaikat. Tästä vahvistuksesta on syytä ottaa kopio, koska sen tiedot auttavat meitä löytämään henkilöitä hallista tarpeen niin vaatiessa.

Jos lapsellanne on matkapuhelin, on sen käyttäminen todennäköisesti paras tapa saada hänet kiinni tapahtuman aikana.

Miten saamme kaiken tavaran tapahtumapaikalle?

Ole hyvä ja lue ajo-ohjeet sekä tavaroiden tuonti ja vienti -ohjeet. Joka vuosi tavaroiden tuonti on iso hässäkkä, joten toivomme aikuisilta pitkää pinnaa. Aina löytyy muutama kappale kuumapäitä, jotka hermostuvat ja aiheuttavat vain viivästyksiä muille - sisääntuloa ei voida nopeuttaa hermoilemalla ja järjestysmiesten työtä häiritsemällä. Varatkaa tulemiselle riittävästi aikaa ja miettikää kotona, onko tapahtumaan pakko tulla juuri tasan kello 12 perjantaina. Joku toinen ajankohta saattaa olla ruuhkan kannalta parempi.

Vanhemmat voivat tuoda lastensa tavaroita sisään ilman tapahtumalippua. Tapahtumapaikalle ei kuitenkaan saa jäädä oleskelemaan.

Kuka tai mikä on ASSEMBLY Organizing?

Scenera Oy on Assemblyn järjestämistä varten perustettu suomalainen yritys, joka ei itsessään tavoittele voittoa. Yrityksen rekisteröity toiminimi on ASSEMBLY Organizing. Yrityksen ainoa toiminta keskittyy tapahtuman tekemiseen kerran vuodessa itse tapahtumien takana yli 200 vapaaehtoisen työntekijän joukko. Olemme järjestäneet tapahtumia joka vuosi vuodesta 1992 lähtien, ja voimme vakuuttaa, että tämän me osaamme tänäkin vuonna.

 

Powered by Plone CMS, the Open Source Content Management System

This site conforms to the following standards: